Hyppää sisältöön

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Perusnäyttely

Museon uudistettu perusnäyttely Takamaasta kaupungiksi kertoo paikkakunnasta kivikaudelta 2020-luvulle saakka sekä toteutumattomista suunnitelmista Riihimäelle. Uusi Antrean perusnäyttely Vuoksenrannalta Riihimäelle pureutuu aikaisempaa näyttelyä tiiviimmin Antrean tapahtumiin ja tuloon Riihimäelle.

Talvisodan aika Riihimäellä -virtuaalinäyttely on rakennettu perusnäyttelyn yhteyteen. Virtuaalinäyttely on sijoitettu kosketusnäytöllä tutkittavaan kaupunginmuseon pihan väestösuojasta tehtyyn 3D-mallinnokseen. Kokonaisuus on toteutettu yhteistyössä HAMK Tieto- ja viestintätekniikan kanssa Museoviraston sekä Väestönsuojelusäätiön avustuksella.

Takamaasta asemakylään

Takamaasta asemakylään

Riihimäen alueen lähikylät Kara, Herajoki, Vantaa ja Arolammi syntyivät keskiajalla. Nykyisen keskustan alueen soinen ja soraharjuinen maasto ei ollut viljelylle otollista ja alue jäi kylien takaamaksi. Vuodesta 1611 lähikyläläisten kirkkomatkat suuntautuivat Hausjärvelle rakennettuun kappeliin. Riihimäen seudun halki johti herajokelaisten kirkkotie.

Yhteismaiden jakaminen talojen kesken 1700-luvun lopulla johti uudisraivaukseen ja väestökasvuun. Riihimäen seudulle alkoi syntyä torppia eli vuokratiloja. Elanto perustuin omavaraisuuteen ja oli riippuvaista peltojen viljasadosta. Suurin osa työkaluista ja kotien esineistöstä tehtiin kotona puhdetyönä.

Vuoden 1857 päätös Helsinki-Hämeenlinna-rautatien rakentamisesta oli alkusysäys Riihimäen synnylle nimeä myöten. Kirjoitettuna paikannimenä Riihimäki esiintyi ensimmäisen kerran Suomen ensimmäisen rautatien suunnitelmissa. Riihimäelle sijoitettiin sekä yksi radan rakentamisen työasemista että valmiin radan asemapaikka. Jo kesällä 1857 kohosivat ensimmäiset radan rakentajien asunnot nykyiseen Rautatienpuistoon.

Riihimäki oli vuonna 1862 valmistuneen Helsinki-Hämeenlinna-radan hiljaisin seisake. Seudulle asettui pieni rautatieläisyhdyskunta.  Syntyvä kylä houkutteli myös käsityöläisiä. Vuonna 1870 valmistunut Pietarin rata teki Riihimäestä Suomen ensimmäisen risteysaseman ja tärkeän kauttakulkupaikan. Asemakylä hahmottui rautatien varrelle ja asemalta Herajoella johtavan maantien alkupäähän. Risteysasema teki Riihimäestä Hausjärven kunnan nopeimmin kasvavan taajaman ja luonnollisen keskuksen. Riihimäellä pidettiin käräjät ja veronkannot jo 1800-luvun loppupuolella. Vuonna 1905 valmistunut oma kirkko yhdisti lähiseutua ja asemakyläläisiä.

Vielä 1900-luvun alussa asemakylässä oli muutamia satoja asukkaita. Muutamassa vuodessa luku moninkertaistui. Kasvun syy oli seudulle syntynyt maan merkittävin suomenkielinen teollisuusryhmä. Tärkeimmät teollisuuslaitokset ovat saha ja lasitehdas.

Vuonna 1909 Riihimäelle sijoitettiin Venäjän varuskunta. Sotilaita oli Riihimäellä enimmillään noin 4000 – saman verran kuin kauppalassa asukkaita.

Vuonna 1916 Harald Andersin suunnitteli paikkakunnalle ensimmäisen asemakaavan ja Riihimäki tuli taajaväkiseksi yhdyskunnaksi vuonna 1919.

 

Asemakylän kehittyminen kaupungiksi

Asemakylä

Vuonna 1919 Riihimäestä muodostettiin taajaväkinen yhdyskunta. Kunnallinen itsenäisyys toteutui vuoden 1922 alussa, jolloin Riihimäestä tuli kauppala.

Rautatieläiset ja teollisuusväki säilyivät nopeasti kasvavan yhteistyön pohjana. Varuskunnan vakiintuminen Riihimäelle oli osasyy suureen väestönkasvuun 1920-luvun alussa. Oman lisänsä riihimäkeläisyhteisöön toi vuonna 1929 perustetun vankilan henkilökunta. Riihimäki oli rautateiden vilkkaimpia risteysasemia.

Kauppalasta tuli ympäristönsä taloudellinen keskus. Liikekeskustan painopiste oli 1930-luvulle tultaessa muotoutunut Hämeenkadulle, jonne alkoi kohota funktionalismia edustavia kivisiä asuin- ja liikerakennuksia. Lukuisista uusista kaupoista suurin osa oli erikoismyymälöitä. Palveluelinkeinoissa elantonsa hankkivien määrä kasvoi ja yhteisö kaupunkilaistui.

Rautateiden risteysasemana Riihimäki oli pommitetuimpia paikkakuntia talvisodassa 1939-1940. Yli 300 rakennusta tuhoutui tai vaurioitui. Lukuisia rakennuksia jouduttiin purkamaan sodan jälkeen.

Viimeiset vuosikymmenet kauppalana olivat voimakkaan väestönkasvun aikaa. Asukaslukua kasvatti Karjalan väestön asuttaminen. Syntyvyys pysyi korkeana 1950-luvulle saakka.

Sodan jälkeinen rakentaminen ei rajoittunut pommitusten tuhojen korjaamiseen. Kauppalaan rakennettiin 1950-luvulla noin 1000 uutta asuinrakennusta ja useita kokonaan uusia asuinalueita kaavoitettiin. Keskustan rakennusten vanhin kerrostuma väistyi, kun maisemasta haluttiin modernin kaupunkimainen. Vuonna 1960 Riihimäelle myönnettiin kaupunkioikeudet. Riihimäki oli tunnettu lasista, mutta myös keskeisille paikoille nousevista uusista kouluista. Yhä useampi riihimäkeläinen matkusti 1960-luvulta lähtien töihin paikkakunnan ulkopuolelle. Peltosaaren aluetta alettiin rakentaa 1970-luvun alussa keskustan kupeeseen pääkaupunkiseudulle töihin matkaaville.

Teollisuustyöväen määrä laski 1980-luvulle tultaessa kolmanneksella ja rautatieläisten suhteellinen osuus laski. Enemmistö riihimäkeläisistä työskenteli palvelualoilla. Kaupunki kasvoi suurimmaksi työnantajaksi.

Asemanseudulle perustettiin vuosina 2006-2008 perustettu uusia palveluita ja rakennettiin matkakeskus. Vuoden 2020 kaupunginvaltuuston vahvistamassa yleissuunnitelmassa painotettiin laadukasta kaupunkiympäristöä, jossa huomioidaan ympäristön viihtyisyys, ekologisuus ja turvallisuus. Suunnitelmassa esitetään maankäytön, liikenteen ja palvelujen kokonaisuuden tavoitetila vuoteen 2030 mennessä. Se tarkentaa asemanseudulle ja keskustaan laadittua kehittämissuunnitelmaa.

 

Rautatiet

Rautatien ympärille syntyneen Riihimäen keskus oli pitkään rautatieasema. Kantaväestö muodostui rautatieläisistä. Junaliikenne toi mukanaan sähkölennättimen ja puhelimen, koska nopea tiedonkulku oli liikenteen toimivuuden edellytys. Riihimäestä muodostui Suomen rautateiden lennätinliikenteen viestitystoiminnan keskus.

Rautatieliikenne synnytti lukuisia uusia ammatteja. Tarvittiin esimerkiksi veturimiehiä, konduktöörejä, sähköttäjiä ja ratavartijoita. Vastapainona työn raskaudelle on ollut pitkä turvattu työura, jolla oli etenemismahdollisuuksia. Usein rautatieläisyys on siirtynyt lapsille. Rautatien oli edelläkävijä naisten palkkaamisessa ansiotyöhön, vaikka jako naisten ja miesten töihin säilyi pitkään.

Asemanseutu on tarjonnut 150 vuoden kuluessa töitä tuhansille riihimäkeläisille. VR Group on edelleen Riihimäen suurimpien työnantajien joukossa. Riihimäellä on toiminut myös yksityinen Riihimäen-Lopen-rautatie vuosina 1907-1954.

Varhaisvaiheessa rautatien tarjosivat omilleen koulun ja lastentarhan. Rautatieläiset ovat muodostaneet pohjan monelle Riihimäen varhaiselle yhdistykselle kuten vapaapalokunnalle.

Kerava-Lahti oikoradan valmistuminen vuonna 2006 vähensi Riihimäen kautta kulkevaa kaukojunaliikennettä, samaan aikaan lisättiin paikallisvuorojen määrää Lahteen. Pietariin kulkevien junien liikennöinti siirtyi oikoradalle.

Riihimäen rautatieasemalla uudistustyöt käynnistettiin vuonna 2018, palvelutasoa parannettiin rakentamalla asemalle korotetut laiturit ja uusi hissi. Samoin uusittiin vanhat hissit, laiturikatokset, valaistus ja laiturinäytöt sekä asennettiin valvontakameroita. Vuoden 2021 aikana ympäristössä uusittiin alikulkutunnelin pintoja ja jatkettiin tunnelia Peltosaaren suuntaan.

 

Teollisuuden uranuurtajat

Sali

H G Paloheimo Oy

H G Paloheimo Oy:n synnyn alkuna pidetään vuotta 1889, jolloin H. G. Paloheimo osti itselleen Santamäen kartanon Lopelta. Santamäelle hän perusti ensimmäisen sahansa, mutta lopulta sahatoiminta siirtyi Riihimäelle 1904. Sahan yhteyteen perustettiin sähkövoimala 1910. H. G. Paloheimo peri myös anoppinsa Olivia Axeenin rautatiehotellin ja asemaravintolatoiminnan vuonna 1914. Muuta yritystoimintaa Paloheimolla Riihimäen alueella oli mm. Riihimäen–Lopen-rautatie sekä lasitehdas, jota hän oli mukana perustamassa.

Paloheimon veljekset H.G, Paavo ja K.A., loivat ensimmäisiä merkittäviä suomenkielisiä teollisuuskonserneja maassamme. H. G. Paloheimon kuoltua vuonna 1919 hänen liiketoimintaansa jatkettiin H G Paloheimo Oy:n nimissä. Puunjalostus- ja tiiliteollisuus sekä sähköntuotanto olivat yhtiön ydintoimintaa.  Yhtiö harjoitti sahaustoimintaa Riihimäen lisäksi myös Hausjärven Saidanlahdessa ja Kärkölän Lappilassa. Santamäen tiilitehtaan jälkeen yhtiö perusti toisen tiilitehtaan vuonna 1930 Riihimäelle ja se keskittyi salaojaputkien valmistukseen. Yhtiö harjoitti pitkään tiiliteollisuutta myös Tuusulassa Kolsan sekä vähän myöhemmin Lappilan tehtailla.  Toisen maailmasodan sotilasparakkien toimittamisesta rintamalle tuotanto laajeni sotien jälkeen puutalotehtaaksi, ja puusepäntehtaasta tuli merkittävä osa sahan toimintaa. Saha paloi talvisodan pommituksen seurauksena ja siirtyi asemalta etelään nykyiselle alueelle, jossa se ehti palaa toistamiseen salamaniskusta jatkosodan aikana. Lopen rata purettiin 1950-luvulla.

Riihimäen tiilitehdas lakkautettiin ja koko tiiliteollisuudesta luovuttiin jo 1980-luvun lopulla. Paloheimo sähkötoimiala myytiin Fortumille 2000-luvulla ja viimeksi lähinnä kaukolämpöä tuottanut toiminta päättyi voimalarakennuksessa vuonna 2007. Riihimäen saha teollisuusalueineen myytiin 2000-luvun alussa, ja siellä jatkaa Versowoodin Riihimäen yksikkö.

Asemaravintolatoiminta päättyi vuonna 2009 – hotellin toiminta oli lakkautettu jo 1943. Nykyään entisessä rautatiehotellin rakennuksessa toimii Paloheimon pääkonttori. Yhtiö keskittyy tätä nykyä sijoitus- ja kiinteistöliiketoimintaan. Yhtiöllä on kiinteistöomistuksia Riihimäellä, Lopella, Tuusulassa ja Hausjärvellä. Hotellin ja Voimalan rakennukset hallitsevat yhä aseman alueen maisemaa.

Riihimäen lasi

Osakeyhtiö Riihimäki perustettiin 1910, tutumman nimensä Riihimäen Lasi Oy yhtiö sai vasta vuonna 1937. Yhtiötä perustamassa olivat Aadolf Paavali ”Paavo” Kolehmainen, Mikko Aadolf Kolehmainen ja H. G. Paloheimo. Yhtiön toimitilat sijoitettiin Riihimäelle Lopen radan varteen noin kahden kilometrin päähän Riihimäen asemasta. Yhtiö kasvoi pian Suomen suurimmaksi lasitehtaaksi ja yhdeksi Pohjoismaiden suurimmista.

Yhtiö valmisti aluksi talouslasia ja pulloja, pian myös ikkunalasia ja kristallia. Kristallin valmistuksesta Riihimäen kaupunki saikin kutsumanimen kristallikaupunki. Taidelasi alkoi vakiintua tehtaan tuotantoon 1930-luvulta lähtien yhteistyössä merkittävien lasisuunnittelijoiden kanssa. Tunnetuimmat muotoilijat olivat Helena Tynell, Nanny Still, Aimo Okkolin, Tamara Aladin ja Erkkitapio Siiroinen. Suurimmillaan Riihimäen Lasi työllisti yli 1000 ihmistä.

1970-luvulla suomalainen lasiteollisuus ajautui vaikeuksiin, minkä myötä Riihimäen lasi lopetti ikkunalasituotantonsa vuonna 1975, taide- ja käyttölasin tuotantonsa 1976 ja kristallinhionnan 1977. Tämän jälkeen yhtiö valmisti pakkauslasia ja muovipakkauksia. A. Ahlström Oy osti yhtiön vuonna 1985 ja yhtiön toiminta loppui 1990 Ahlströmin keskittäessä lasintuotannon Karhulaan.

Riihimäen lasin tehdasalue muodostaa nykyään valtakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristökokonaisuuden. Osa rakennuksista on suojeltu asemakaavalla. Yhtiön entisen alatehtaan tiloissa avautui vuonna 1981 Suomen lasimuseo. Riihimäen lasin tehtaan katolla sijainnut ilves – liikemerkki jonka arkkitehti Oiva Kallio suunnitteli yhtiölle vuonna 1912 – sijoitettiin vuonna 2020 lasimuseolle johtavaan kiertoliittymään.

 

Asemakylästä Kristallikaupungiksi, tehtaiden varjosta ostoskeskusten valoihin – Riihimäen käsityön, kaupan ja teollisuuden historia

Teollisuushuone

1860-luvulla perustettu asemakylä houkutteli ympärilleen nopeasti käsityöläisiä, työmiehiä ja kauppiaita. Riihimäen teollistuminen lähti käyntiin 1900-luvun alussa jolloin H.G. Paloheimo perusti Riihimäelle ensimmäisen merkittävän suomenkielisten hallitseman teollisuuskonsernin. Paloheimon perustama sähkölaitos ja hyvät liikenneyhteydet houkuttelivat risteysaseman kupeeseen teollisuusyrityksiä ja kauppoja. Sotien jälkeisinä vuosikymmeniä Riihimäki vaurastui ja kauppalan teollisuus, liike-elämä ja väkiluku jatkoivat kasvuaan. 1960-luvulla kaupungiksi kohonnut Riihimäki oli Suomen lasiteollisuuden keskus.

1970-luvulla alkanut rakennemuutos ja lisääntynyt ulkomainen kilpailu ravistelivat Riihimäkeä. Moni perinteinen teollisuusyritys joutui vähentämään työntekijöitä tai lopetti toimintansa kokonaan, ja teollisuustyöväen määrä laski kolmanneksella. Samaan aikaan palvelutyöpaikat yleistyivät ja hyvinvointipalveluiden kehittyessä Riihimäen kaupungista tuli paikkakunnan suurin työnantaja. 1990-luvun alun lama koetteli Riihimäkeä voimakkaasti, mutta vuosikymmenen puolivälin jälkeen uudet investoinnit auttoivat kaupungin uuteen nousuun.

2000-luku on ollut suomalaisessa työelämässä suurten muutosten aikaa, niin myös Riihimäellä. Vuokra-, pätkä- ja osa-aikatyöt ovat yleistyneet, samoin pendelöinti ja etätyö. Alustatalous, pienyrittäjyys, sekä teknologian, sosiaalisen median ja nettikaupan merkityksen kasvu ovat tuoneet haasteita, mutta luoneet myös uusia mahdollisuuksia riihimäkeläisille yrityksille. Vuonna 2008 alkanut taantuma sekä vuonna 2020 maailmanlaajuiseksi levinnyt koronaviruspandemia ovat vaatineet sopeutumista ja uusien toimintatapojen kehittämistä. Vaikeuksista huolimatta Riihimäen talouselämä on säilynyt elinvoimaisena ja virkeänä.

 

Vuoksen rannalta Riihimäelle

Antreahuone

Vuonna 1724 perustettu Antrea sijaitsi Saimaasta Laatokkaan virtaavan Vuoksen yläjuoksun varrella Karjalankannaksen pohjoisosassa, noin 40 kilometriä Viipurista koilliseen. Leveä Vuoksi jakoi Antrean keskeltä lähes kahteen yhtä suureen osaan.

Karjalan radan varrella sijainneen maatalouspitäjän tärkein elinkeino oli karjatalous, minkä lisäksi liikenne, kutomot, myllyt sekä saha- ja kiviteollisuus työllistivät antrealaisia. Vuonna 1939 Antrean pinta-ala oli 486,4 km² ja asukasluku 8 772.

Antrea luovutettiin talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa Neuvostoliitolle vuonna 1940. Jatkosodan aikana alue vallattiin takaisin, mutta luovutettiin vuonna 1944 solmitussa Moskovan välirauhassa jälleen Neuvostoliitolle. Antrealaiset sijoitettiin pääasiassa Kanta-Hämeen alueelle Vanajaan, Janakkalaan, Hausjärvelle, Lopelle ja Riihimäelle.  Antrean kunta lakkautettiin Riihimäellä vuonna 1948. Samana vuonna Neuvostoliittoon liitetyn Antrean nimi muutettiin Kamennogorskiksi, joka tarkoittaa ”kivikaupunkia”.