Hyppää sisältöön

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Hankkeet

  • Riihimäen kaupunginmuseon ja Hamkin Tieto- ja viestintätekniikan yhteistyöhankkeena syntynyt virtuaalinäyttely. Riihimäen kaupunginmuseo sai hankkeelle Museoviraston Innovatiivisten hankkeiden avustuksen vuonna 2019.

    Museon avoinnaoloaikana perusnäyttelyn yhteydessä nähtävä virtuaalinäyttely on sijoitettu kaupunginmuseon pihalla sijaitsevan vanhan väestönsuojan 3D-mallinnuksen uumeniin. Kurkistuksen virtuaalinäyttelyn tunnelmiin saa myös Youtubessa.

    https://www.riihimaenkaupunginmuseo.fi/talvisodan-aika-riihimaella/

  • Riihimäen Sussex.1937 Riihimäen Sussex 2017

    Riihimäen kaupunginmuseon kokoelmissa on todellinen paikallishistoriallinen aarre.

    Riihimäen palolaitoksen entinen Fordson Sussex -paloauto täyttää vuonna 2017 kunnioitettavat 80 vuotta. On aika kunnostaa kansainvälisestikin harvinainen auto käyttökuntoiseksi ja kaikkien kiinnostuneiden nähtäväksi sellaisena kuin se oli palokuntaurallaan. Kunnioitetaan auton tarinaa.

    Hankkeen tavoite

    Tavoittemme on

    • dokumentoida Riihimäen Sussex
    • kunnostaa Fordson Sussexin tekniikka talven 2017 aikana
    • saattaa kevään ja kesän 2017 kuluessa auto entiseen loistoonsa
    • museoajoneuvostatus
    • Riihimäen Sussex esittäytyminen Riihimäen kaduilla Riihimäki-päivänä 2017
    • Riihimäen Sussexin tallin yhteydessä näyttely autosta
    • Julkaisu auton vaiheista ja kunnostushankkeesta

    Lisää hankkeesta omalla Sussex-sivullaan.

    Annamme mielellämme lisätietoja hankkeesta ja kerromme miten voit olla halutessasi olla tukemassa hankettamme. Viimeisimmät auton kuulumiset päivitetään aina auton Facebook-sivulle: facebook.com/riihimaensussex. Sivua pystyy seuraamaan myös, vaikka ei kuuluisikaan Facebookiin.

  • 1.6.–30.6. & 31.8.2015–5.2.2016

    Esineiden aika -projektin tarkoituksena on läpikäydä Riihimäen kaupunginmuseon esine-, huonekalu- ja tekstiilikokoelmia museaalisesta näkökulmasta. Projektin yhteydessä kokoelmien säilytystiloihin tehdään uudelleenjärjestelyjä, joiden tarkoituksena on parantaa esineturvallisuutta ja kokoelmien käytettävyyttä.

    Projektin yhteydessä pyritään luomaan käytänteitä, jotka mahdollistavat kokoelmien käytettävyyden, saavutettavuuden ja esineturvallisuuden lisääntymisen. Uusia käytänteitä ovat mm. tekstiilivaraston uusi varastopaikkakoodisto sekä esinelaatikoiden merkitsemisjärjestelmä. Kokoelmaesineiden luettelointitietoja täydennetään ja luettelointityötä tehdään niin, että kirjatut tiedot olisivat tulevaisuudessa suoraan siirrettävissä uuteen luettelointijärjestelmään.

    Museon luetteloitua ja luetteloimatonta esineistöä käydään kriittisesti läpi Kaupunginmuseon kokoelmapoliittisessa ohjelmassa lueteltujen tallennusvastuun kriteerien avulla. Tavoitteena on, että kaupunginmuseon esinekokoelmat sisältäisivät ensisijaisesti vain museon tallennusvastuualueisiin kuuluvaa esineistöä. Hankkeen yhteydessä myös päivitetään museon kokoelmapoliittinen ohjelma vuodelta 2013 ja pohditaan kokoelmapoistojen periaatteita ja toimintaprosessia.

  • Hämeenkadun yläpään liikkeitä 1970-luvulla.
    Hämeenkadun yläpään liikkeitä 1970-luvulla.

    Kartsalla -sähköinen kaupunkiopas toteutettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön Kulttuurin ja taiteen digitaalisten aineistojen saatavuuden ja avoimen tiedon hyödyntämisen edistäminen -hankkeena. Kartsalla-hankkeessa suunniteltiin ja toteutettiin 1950–1990-luvun riihimäkeläistä nuorisokulttuuria ja kaupungin eri aikakausien nuorisopaikkoja esittelevä verkkosivusto www.kartsalla.fi.

    Hankkeen yhteydessä toteutettiin sähköinen Kartsamuistot talteen! -muistitietokeruu (6.2.–8.3.2015), jossa kerättiin yhteensä 150 riihimäkeläisen entisen nuoren nuoruusmuistoja. Muistitietoaineistoa käytettiin valokuva-, sanomalehti- ja muun aikalaismateriaalin lisäksi verkkosivujen päälähteinä. Verkkosivuilla esitellään yhteensä 16 nuorisopaikkaa, joiden yhteydessä tarkastellaan riihimäkeläistä nuorisokulttuuria myös yleisemmin eri vuosikymmeninä.

    Verkkosivujen lisäksi esitellyt nuorisopaikat merkittiin kaupunkikuvaan sijoitettujen QR-koodilaattojen avulla, joiden kautta kohteisiin pystyy tutustumaan myös mobiilisti älykännykän avulla. Kartsalla-verkkosivut toimivat tiiviinä osana kaupunginmuseon Kartsalla-näyttelykokonaisuutta ja -tapahtumia. Verkkosivut ovat tarkoitettu pysyväksi osaksi kaupunginmuseon verkkopalveluja, ja niihin voi tutustua myös fyysisten näyttelyiden päätyttyä.

    Verkkosivut avattiin yleisölle 7.5.2015 ja niihin oli joulukuuhun 2015 mennessä tutustunut yli 15 000 käyttäjää.

  • LiiKuTa – liikuttaa kehoa ja mieltä!

    LiiKuTa – hyvinvointia liikunnasta, kulttuurista ja taiteesta oli opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja Riihimäen kaupungin museot -yksikön hallinnoima hanke, jota toteutetiin yhteistyössä kaupungin liikunta- ja nuorisopalvelujen kanssa. Hankkeen alueellisia yhteistyökumppaneita ovat Lopen ja Hausjärven kunnat.

    Lue lisää LiiKuTa-hankkeesta

  • Riihimäellä on tehty arkeologista tutkimusta ensimmäisiä kertoja 1980-luvulla, mutta laajempiin tutkimuksiin ryhdyttiin vuonna 1997 toteutetun Silmäkenevan suoalueen inventoinnin jälkeen.

    Lue lisää arkeologisista tutkimuksista