
Riksun huoltsikoita-näyttely
Näyttelyn virtuaaliversio
Tämä näyttely on edelleen nähtävillä verkkonäyttelyn muodossa!
Tutustu verkkonäyttelyyn18.5.2018 – 19.12.2018
Riihimäen kaupunginmuseolla on esillä riihimäkeläistä huoltoasemakulttuuria näyttely: Riksun huoltsikoita. Näyttely on avautunut yleisölle perjantaina 18.5.2018 ja se on esillä 19.12.2018 asti.
Näyttely esittelee huoltoasemien syntyä, kehittymistä ja muutoksia riihimäkeläisestä näkökulmasta. Polttoainekauppa on kautta aikojen koskettanut suurta osaa riihimäkeläisistä, niin tankkaavina autoilijoina, työntekijöinä kuin kahvion asiakkainakin.
Näyttelyä varten on haastateltu useita pitkän huoltoasemauran Riihimäellä tehneitä henkilöitä. Lisäksi kivoja muistoja näyttelyä varten saatiin muistokyselyllä. Huoltoasemat ovat todella olleet läsnä arjen monissa asioissa! Näyttelyn kuvat ovat paitsi museon omista kokoelmista, myös esimerkiksi monilta yksityisiltä ihmisiltä.
Bensiinikauppa on aina ollut muutoksessa. Se on ilmentänyt ja seurannut liikenteen kehitystä. Huoltoasema sellaisena kuin se usein muistoissa ja mielikuvissa nähdään, on suureksi osaksi kadonnut katujen ja teiden varsilta. Muistojen ”kunnon huoltoasemien” kausi oli yllättävän lyhyt.
Automaattiasemat, päivittäistavarakaupan vapautuminen, yhtiökaupat ja autojen tekninen muutos ovat kaikki osaltaan vaikuttaneet asemien muuttumiseen. Kenties sähköajoneuvot tuovat seuraavan suuren muutokset tähän ketjuun?
Kaupunginmuseon näyttely katsoo riihimäkeläistä polttoaineenjakelua aina ensimmäisistä jakelupisteistä nykyisiin liikenneasemiin saakka, mutta päähuomion saavat varsinaiset Riksun huoltsikat. Näyttelyssä pääsee fiilistelemään niin varsinaista huoltopistettä, kahvion tunnelmaa kuin eri-ikäisiä bensamittareitakin.
Tankki täyteen korkeaoktaanista Riksun huoltsikkahistoriaa!