Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäen Sussex.

Riihimäen Sussexin kunnostushanke

1937 Riihimäen Sussex 2017

Riihimäen kaupunginmuseon kokoelmissa on todellinen paikallishistoriallinen ja ajoneuvohistoriallinen aarre.

Riihimäen palolaitoksen entinen Fordson Sussex -paloauto täyttää vuonna 2017 kunnioitettavat 80 vuotta. On aika kunnostaa kansainvälisestikin harvinainen auto käyttökuntoiseksi ja kaikkien kaupunkilaisten nähtäväksi sellaisena kuin se oli palokuntaurallaan. Kunnioitetaan auton tarinaa.

Riihimäen Sussexin vaiheet

Riihimäen Fordson Sussex on valmistettu Englannissa vuonna 1937 kuninkaallisille ilmavoimille sulkupallovintturin alustaksi.

Vuonna 1947 Sussex hankittiin Suomeen liittoutuneiden sotamateriaalin ylijäämävarastoista puutavara-autoksi Valtion polttoainetoimistolle (Vapo).

Vuonna 1950 auto hankittiin Riihimäen kauppalan palokunnalle joka muunsi sen josta säiliölliseksi tikasautoksi. Sussex oli sammuttamassa monia paikkakunnan tulipaloja.

1960-luvulla vähitellen Sussex siirtyi apuautoksi ja lopulta sen tehtäviksi tuli mm. paloaseman pihan auraaminen. Vuonna 1970 Sussex poistettiin käytöstä, kun palolaitos sai uutta kalustoa. Jo tuolloin kuitenkin ymmärrettiin auton arvo, ja se haluttiin säilyttää Riihimäellä.

Sussex on ollut kaupunginmuseon säilytystiloissa nyt yli 40 vuotta. Ja odottanut tätä päivää!

Riihimäen Sussexin kunto

Autoa on säilytetty kuivassa, kylmässä tallissa, eikä pintaruostetta ja maalivikoja suurempia vaurioita ole päässyt syntymään. Hytin ovissa on hyvinä säilyneet, käsinmaalatut Riihimäen vaakunat.

Pitkän seisonnan vuoksi jumiutunut tekniikka vaati täydellisen läpikäynnin. Pisteosia puuttui jonkin verran ja esimerkiksi palovarusteet oli poistettu autosta.

Hankkeen tavoite

Tavoitteet:

  • dokumentoida Riihimäen Sussex
  • kunnostaa Fordson Sussexin tekniikka talven 2017 aikana
  • saattaa kevään ja kesän 2017 kuluessa auto entiseen loistoonsa
  • museoajoneuvostatus
  • Riihimäen Sussex esittäytyminen Riihimäen kaduilla Riihimäki-päivänä 2017
  • Riihimäen Sussexin tallin yhteydessä näyttely autosta
  • Julkaisu auton vaiheista ja kunnostushankkeesta

Annamme mielellämme lisätietoja hankkeesta ja kerromme miten voit olla halutessasi olla tukemassa hankettamme. Viimeisimmät auton kuulumiset päivitetään aina auton Facebook-sivulle: facebook.com/riihimaensussex. Sivua pystyy seuraamaan myös, vaikka ei kuuluisikaan Facebookiin.

Lisätietoja:

p. 040 330 4117 (Päivi) tai riihimaensussex@riihimaki.fi

Hankkeen rahoitus

Riihimäen kaupunginmuseo järjesti joukkorahoituskampanjan 26.10.–30.11.2016, jonka yhteydessä kuka tahansa pystyi alkamaan mesenaatiksi Sussexin kunnostushankkeelle.

Joukkorahoitus tuotti 9150 euroa. Lämmin kiitos kaikille mukaan lähteneille!
Yritysrahoituksella ja joukkorahoituksella kerätyt varat käytetään auton varaosahankintoihin ja työkustannuksiin, mutta myös Sussexin riihimäkeläisen tarinan keräämiseen, tutkimiseen ja esille saamiseen.

Syksyllä 2017 Sussex nähtiin jälleen liikenteessä, museoajoneuvona, ja sen säilytystilassa museolla on autosta kertova näyttely. Auto tulee olemaan aina kuin mahdollista nähtävänä museon tapahtumissa, mutta myös sään salliessa, tavallisina avoinnaolopäivinä. Suunnitteilla on myös julkaisu Riihimäen Sussexin tarinasta.

  • HF-Autohuolto Oy
    Kanta-Hämeen Pelastuslaitos
    Koreneff, Boris
    Koskinen, Pekka
    Putki-Valtti Oy
    Riihimäen VPK
    Joutsen Finland Oy
    Kumera Corporation
    LVI-Dahl Oy
    Masinistit ry
    NK-Vakuutusmeklarit Oy
    Paloheimo Oy
    Paloheimon perinnesäätiö
    Riihimäen Diniauto Oy
    Riihimäen Öljypoltinhuolto Oy
    Tehtaankadun Autohuolto Oy
    Y-K Oy Finland
    Riihimäen palolaitoksen eläkeläiset
    Konepaja Mankinen Oy
    Okline Oy
    Rautia
    Red Hot
    RTV
    Ryttylän VPK
    Tarkkalan Kuljetus Oy
    Vapo Oy
    Vuoliainen Oy
    Antila, Anni
    Yli-Karhula, Päivi
    Rantanen, Tapani
    Alajoki, Olli
    Fagerström, Jyrki
    Lindstén, Helena
    Berki, Balint
    Frey, Toomas
    HB-Automobile
    Laimio, Erkki
    Lehmustien Juhlatalo
    Leppänen, Aki
    Riihimäen Martat ry.
    Oksanen, Aki
    Swanljung, Mikael
    Vehoniemen automuseo
    Anonyymi
    Arolampi-seura ry.
    Fagerstedt, Kurt
    Jaatinen, Lasse
    Kölhi, Jorma
    Lindgren, Anne
    Metsola, Jarno
    Mustanoja-Syysmeri, Leila
    Niinivaara, Petri
    Oinonen, Mikko
    Peltotalo, Kaarlo
    Piittinen, Ari
    Piltz, Martti
    Rakteekki Ky
    Riihimäki-Seura ry.
    Sohlman, Mika
    Sortila, Matti
    Syysmeri, Erkki
    Piipponen, Heikki
    Perillinen, Hannu
    Rantalainen, Jaana
    Antila, Eeva
    Karvinen, Rea
    Kuisma, Ritva
    Nieminen, Pete
    Madetoja, Pirkko
    Moisiola, Kari
    Paajanen, Antti
    Pompoti
    Pääkkönen, Mika
    Urtamo, Pekka
    Vihreä talo
    Ahlqvist, Pentti
    Anonyymi
    Anonyymi
    Anonyymi
    Antti-Poika, Kalevi
    Eskelinen, Harri
    Hakala, Miia
    Haverinen, Hannu
    Härkönen, Harri
    Höök, Jorma
    Kaapola, Johanna
    Kanervo, Ari Veli
    Ketomäki, Heli
    Koivisto, Kaisa ja Urpo
    Kolehmainen, Hannu
    Lyytimäki, Jari
    Muotiala, Jussi
    Muotiala, Pekka
    Neulaniemi, Markus
    Niemi, Raimo
    Patja, Mari
    Pekkarinen, Juhani
    Pinola, Risto
    Poussu, Petri
    Puheloinen, Tuomas
    Pullinen, Kalevi
    Anonyymi
    Ruissalo, Outi
    Räsänen, Matti
    Salminen, Lena
    Salminen, Timo
    Salonen, Timo
    Tolin, Juha
    Virolainen, Anna
    Virtanen, Jorma
    Yli-Karhula, Onerva
    Elomaa, Marja
    Hallikainen, Outi
    Heino, Reijo
    Hiltunen, Roope
    Illman, Marjatta
    Illukka, Annika
    Kaistinen, Timo
    Kartano, Aulis
    Kolari, Matti
    Korjonen, Inkeri
    Kotipuro, Jyrki
    Lehtinen, Helena
    Malinen, Marko
    Mattila, Jari
    Partamies, Sami
    Pesonen, Veijo
    Pohjonen, Hannu
    Poikajärvi, Outi
    Pöhö, Maija
    Riikonen, Pauli
    Saarela, Sanna
    Salonen, Jouni
    Sandberg, Outi
    Savolainen, Petri
    Turunen, Heidi
    Valo, Kai
    Viitanen, Kalervo
    Yli-Karhula, Sisko
    Järveläinen, Laura
    Myllymaa, Leena
    Pöysti, Markku
    Salminen, Opri
    Tiili, Miia-Leena