Hyppää sisältöön
SEO Riihimäen mittarikenttää. Kuva yksityiskokoelmasta.
SEO Riihimäen mittarikenttää. Kuva yksityiskokoelmasta.

Muut asemat

SEO Peltosaari – St1

Aulis Jokinen avasi 1990-luvun taitteessa Peltosaareen Karhintien alkuun SEO-huoltoaseman kahvioineen ja myymälöineen. Asema oli ensimmäinen Riihimäellä pääradan itäpuolella toiminut huoltoasema, ja se muistetaan hyvin mm. pesupalveluista alustapesuineen.

Polttoainemyynti muuttui myöhemmin ensin JET:n automaattiasemaksi ja ketjun omistajavaihdoksen jälkeen Teboil Expressiksi. Hyvin pian tämän jälkeen Peltosaaren yksityisellä asemalla oli St1:n automaatit.

Rakennus katoksineen on edelleen olemassa, mutta ei enää bensiiniasemakäytössä.

Autoriihi BP – JET – TB express

T:mi Pekka Uotila avasi vuonna 1966 silloisen osoitteiston mukaiseen Paalukatu 7:ään Autoriihi-nimisen autoliikkeen, jonka yhteydessä oli toimi BP:n jakeluasema. 1969 liiketoimintaa jouduttiin supistamaan ja syyksi kerrottiin, että ajoyhteyttä Etelän Viertotieltä ei vielä tuolloin saatu avattua. BP-asema suljettiin 1970-luvun alkupuolella.

1970-luvun loppupuolella katuyhteys avautui, mutta bensiininjakelu palasi liikepaikalle vasta JET-aseman muodossa 1990-luvulla, nyt osoitteella Kumerankatu 11. JET:n poistuttua Suomesta 2007, paikalla on jatkanut Teboil Express -kylmäasema.

BP-automaattiasema

Torin laidalla Hallikujalla, nykyisen Välittäjän päivittäistavarakaupan vieressä, toimi Kivi-Tammi Oy:n autoliike ja myöhemmin Mäenpään Auto Oy. Mäenpään liikkeen yhteydessä, rakennuksen takapihalla toimi 1970–1980 -luvuilla seteliautomaatti. BP luopui liiketoiminnasta Suomessa 1983.

Teboil Kaupunginportti

Tehtaankatu 1:ssä Mattilantien kupeessa toimi vuodesta 1983 alkaen Kaupunginportin Auto Oy. GM:n merkkejä myyneen automyymälän yhteydessä oli varaosamyynti ja huolto, kahvioravintola sekä Teboilin jakeluasema.

Kaupunginportin Auton toiminta Riihimäellä päättyi vuonna 1995, mutta seteliautomaatti säilyi käytössä 2000-luvulle. Kiinteistö on edelleen käytössä, mutta polttoaineenjakelua siellä ei enää ole.

ABC Riihimäki,

ABC Etelän Viertotie ja ABC Prisma Riihimäki

Karavaani toimi loppuvaiheessaan ABC-liikenneasemana kunnes maaliskuussa 2008 avattiin uusi, suuri ABC-liikenneasema Riihimäen pohjoisreunalle Hämeenlinnan moottoritien ja kantatie 54:n kainaloon. Marketin, ravintoloita ja erikoisliikkeitä sisältävän liikenneaseman uudistus valmistui keväällä 2017.

Osuuskauppa Hämeenmaa rakensi 1990-luvulla Etelän Viertotien alkuun S-Marketin ja sen yhteyteen ABC-kylmäaseman. Tontin länsireunassa toiminut automaatti säilyi, vaikka päivittäistavarakauppa siirtyi toiseen paikkaan. Lopulta lokakuussa 2016 tämä automaattiasema suljettiin ja purettiin, koska viereisessä korttelissa Prisman yhteydessä oli jo jonkin aikaa toiminut huomattavasti suurempi ABC-kylmäasema.

Kaasutankkausasema

Gasum Oy avasi Riihimäelle Merkoksen alueelle maakaasun tankkauspisteen elokuussa 2008. Vuodesta 2016 lähtien asemalla on voinut tankata kaasuautoon Riihimäen biokaasutehtaan tuottamaa biokaasua.